Uudenmaan piiri kokousti

Tänään sunnuntaina 13.12.2020 pidettyjen piirihallituksen kevät- ja syyskokouksien yhdeydessä piirihallitus muisti puheenjohtajaamme Håkan Mansneria hänen seitsemän vuoden työskentelystään piirin hyväksi.

Håkan jättäytyy nyt pois piirihallituksesta, mutta Porvoo ei silti jää ilman edustusta, sillä ensi vuoden piirihallituksen kokoonpanoon äänestettiin porvoolainen Kevin Servin. Hänen varajäsenenään toimii niin ikään porvoolainen Ilkka Luusua.

Piirihallitukseen ensi vuodeksi äänestettiin seuraavat henkilöt:

  • Markku Naumanen (Vantaa)
  • Kevin Servin (Porvoo)
  • Tomi Salin (Vantaa)
  • Merja Nevalainen (Lohja)
  • Jere Viisanen (Nurmijärvi)
  • Kari Rastas (Vihti)
  • Laura Virkkunen (Järvenpää)
  • Tatu Tyni (Raasepori)
  • Alexander Polkko (Kirkkonummi)
  • Henri Perälahti (Hyvinkää)
  • Paavo Määttä (Espoo)
  • Juha Juntunen (Pornainen)
  • Marja Tammilehto (Kerava)

Onnea valituille. Muilta osin on hienoa todeta, että Suomen suurimman vaalipiirin alueella, eli Uudellamaalla, perussuomalaiset ovat nousseet gallup-tilanteessa kakkossijalle ohi demarien. Edellä on enää kokoomus ja kaula siihen on niin pieni, että kuromme sen umpeen ja otamme ykköspaikan. Täysillä kohti kuntavaaleja!

Ehdokasasettelu jatkuu

Listalta puuttuvat ne henkilöt, joita ei vielä ole ehditty haastattelemaan.

Porvoon perussuomalaiset jatkavat edelleen ehdokaslistojen täyttämistä huhtikuussa järjestettäviin kuntavaaleihin. Ehdokkaaksi ehtii siis hyvin ilmoittautua. Tavoitteena meillä on kattava ja monipuolinen valikoima tulevaisuuden kuntapäättäjiä.

Mitään politiikan ammattilaisia emme tavoittele, vaan olemme valmiita tarjoamaan tukea ja koulutusta ihan jokaiselle. Kuntapolitiikassa päätetään tavallisten ihmisten tavallisista asioista, joten päätöksiä tekemään tarvitaan tavallisia ihmisiä, juuri heitä, joita päätettävät asiat koskevat. Kunnissa päätetään mm. terveydenhuollosta, koulutuksesta, päivähoidosta, vanhustenhoidosta, kaavoituksesta ja paljon muusta, kuten vaikkapa katujen kunnossapidosta.

Kuntavaalit ovat luonteeltaan sellaiset, että ehdokkaiden määrällä on erittäin suuri merkitys vaalimenestykselle. Siksi toivomme, että mahdollisimman moni lähtisi rohkeasti mukaan ehdokkaaksi. Tällä hetkellä meillä on hyvin miesvoittoinen lista, joten erityisesti naisehdokkaita kaivattaisiin lisää. Varsinkin nuoret naiset hyvin usein tuppaavat kannattamaan muita puolueita, mutta tiedämme, että kannattajistamme löytyy heitäkin. Jos teillä on tiedosanne sopivia ehdokkaita, niin pyytäkää heitä ilmoittautumaan ehdolle.

Ehdokkaaksi voitte ilmoittautua ottamalla yhteyttä Porvoon vaalipäällikkö Kevin Serviniin (0547-7102265) tai täyttämällä ilmoittautumislomakkeen osoitteessa:

https://www.perussuomalaiset.fi/kuntavaalit-2021/lahde-ehdolle-kuntavaaleihin/

Nyt kaikki kynnelle kykenevät rohkeasti mukaan!

Henkilövalintoja syyskokouksessa

Ryhmäkuva

Porvoon perussuomalaisten sääntömääräinen syyskokous pidettiin lauantaina 24.10.2020. Kokouksessa tehtiin henkilövalintoja, sekä vahvistettiin ensi vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma.

Puheenjohtajaksi kaudelle 2021 valittiin Kevin Servin. Hallituksen jäseniksi valittiin Ari Oksa, Ilkka Luusua, Håkan Mansner, Matti Teittinen ja Ilkka Korpela. Varajäseniksi valittiin Sonja Perttula ja Christian Karlsson.

Telttatapahtuma Porvoossa 10.10.2020

Porvoon perussuomalaiset järjestävät yhdessä Uudenmaan Perusnaisten kanssa telttatapahtuman Citymarketin aukiolla (Piispankatu 32) lauantaina 10.10.2020 kello 12:00 – 15:00. Perusnaiset tarjoilevat lettusia, Porvoon oman porukan toimesta on tarjolla grillimakkaraa ja kahvia. Kansanedustajista paikalla ovat Arja Juvonen ja Leena Meri, muitakin voi mahdollisesti tulla. Tervetuloa allekirjoittamaan puoluehakemus, ilmoittautumaan ehdolle tai muuten vaan juttelemaan ajankohtaisista asioista hyvien tarjoilujen parissa.

PERUUTETTU – koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi olemme päättäneet peruuttaa kaikki yleisötilaisuutemme loppukuuhun asti. Tarkkailemme tilannetta ja pyrimme järjestämään kuntavaalistarttina toimivan tilaisuutemme huhtikuun puolella, mikäli yhteiskunnallinen tilanne sen sallii.

Puolueen jäsenhakemuksia ja ilmoittautumisia kuntavaaliehdokkaiksi otamme edelleen vastaan. Näissä asioissa voitte olla yhteydessä paikallisosastomme puheenjohtajaan Håkan Mansneriin ( hakan.mansner@gmail.com ) tai ilmoittautua ehdolle osoitteessa https://www.perussuomalaiset.fi/…/mitapa-jos-lahtisit-ehdo…/ .

Kannatamme itäistä sivistyskeskusta

Koska emme tällä valtuustokaudella kuulu ns. suurten valtuustoryhmien joukkoon, niin haluamme tätä kautta tuoda tietoon, että Porvoon perussuomalaiset kannattavat itäistä sivistyskeskusta ottamatta vielä tässä vaiheessa kantaa sen sijaintiin. Tarvittaessa olemme valmiita asettumaan myös nykyisten kyläkoulujen korjaamisen taakse, mutta emme näe sitä kovinkaan pitkävaikutteisena ratkaisuna, riskinä on joutua tämän saman kysymyksen eteen jo lähitulevaisuudessa.

Valtakunnallisen koulutuspoliittisen ohjelmamme mukaan lähikouluverkosto on pyrittävä säilyttämään, sillä se edistää kestävää kehitystä ja läheistä yhteyttä luontoon, monimuotoisuutta, yksilöllistä opetusta yhteisöllisessä ilmapiirissä sekä alueiden elinvoimaisuutta.

Jouluisin terveisin Porvoon perussuomalaiset ry

Perussuomalaisten kannatus vakiintunut

Perussuomalaiset ovat jo pitkään pitäneet ykkössijaa erilaisissa gallupeissa, joten kannatuksen voi sanoa vakiintuneen. Perussuomalaisuus ei siis ole mikään ohimenevä trendi, vaan pysyvä ilmiö. Kannatus keikkuu siellä noin 20 prosentin tietämissä, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että joka viides vastaantulija omaa perussuomalaiset arvot.

Kannatus ei ole tullut ilmaiseksi, vaan se on ahkeran kenttätyön tulosta. Tähän tärkeään työhön otamme mielellämme lisävahvistusta, joten jos perussuomalaiset arvot ovat sinulle tärkeitä ja haluat niitä edistää, niin liity toki sekä puolueen, että paikallisosaston jäseneksi. Puolueen jäseneksi kannattaa liittyä jo siksikin, että silloin saat Perussuomalaiset-lehden suoraan kotiisi. Se on lehti täynnä asiaa.

Mitä todennäköisimmin seuraavat vaalit tulevat olemaan kuntavaalit. Niihin aiomme lähteä täysillä mukaan ja siksi kartoitamme parhaillamme ehdokkaita. Mikäli sinua kiinnostaa lähteä kuntavaaliehdokkaaksi Suomen suosituimpaan puolueeseen, niin otathan yhteyttä paikallisosastoomme.

Syksyn ja tulevan kevään aikana tulemme järjestämään myös telttatapahtumia, joihin olet tervetullut makkaralle, kahville ja vaihtamaan mielipiteitä ajankohtaisista asioista. Niistä tiedotamme tällä sivustolla, sekä facebook-ryhmässämme, jonka löydät täältä. Facebook-ryhmään kannattaa ehdottomasti liittyä, sillä julkaisemme siellä muitakin ajankohtaisia asioita.

Porvoon perussuomalaiset toivottavat sinulle mukavaa syksyä.

Lähes kaikki Uudenmaan eduskuntavaaliehdokkaat nimetty

Uudenmaan piirihallitus on ahertanut pitkin syksyä eduskuntavaaliehdokkaiden nimeämisen parissa. Lähes kaikki Uudenmaan vaalipiirin ehdokkaat on nyt nimetty. Porvoosta ehdolla on kaupunginvaltuutettu Kevin Servin, johon voit tutustua hänen kotisivullaan.

Muita ehdokkaita Uudellamaalla ovat:

1. Aallonharja Piia, Kirkkonummi
2. Aidanjuuri-Vestala Tanja, Vantaa
3. Grönroos Simo, Espoo
4. Huuhtanen Pasi, Tuusula
5. Juvonen Arja, Espoo
6. Kajava Henna, Espoo
7. Karhu Suvi, Espoo
8. Kaskiharju Jouni, Karkkila
9. Kärki Niilo, Vantaa
10. Lahtinen Teemu, Espoo
11. Laitinen Veli-Matti, Vihti
12. Lampi Satu, Mäntsälä
13. Lappalainen Veijo, Hyvinkää
14. Lastuvuori Jenni, Pornainen
15. Liinakoski Eija, Vantaa
16. Lundell Kai-Ari, Vantaa
17. Luukkanen Arto, Järvenpää
18. Meri Leena, Hyvinkää
19. Mäkilaine Kirsi, Vantaa
20. Niikko Mika, Vantaa
21. Purra Riikka, Kirkkonummi
22. Saarikangas Markku, Helsinki
23. Sassi Jukka, Lohja
24. Servin Kevin, Porvoo
25. Simonen Juha, Vantaa
26. Slunga-Poutsalo Riikka, Lohja
27. Tapiolinna Riikka, Nurmijärvi
28. Tirkkonen Jouni, Kerava
29. Usvalampi Paul, Espoo
30. Vahvelainen Tanja, Vantaa

Vielä muistutamme, että puolueessa on nyt sellainen linja joka pitää.

Porvoon perussuomalaiset kevätmarkkinoilla

Porvoon kevätmarkkinat pidetään tänä vuonna 24-25 toukokuuta. Porvoon perussuomalaiset ovat tavattavissa kevätmarkkinoilla sekä torstaina, että perjantaina kello 10:00 – 13:00 välisenä aikana. Perussuomalaisten teltta löytyy puolueille varatulta lisämarkkina-alueelta taksitolpan läheisyydestä. Tervetuloa juttusille!